Isänpäivä

 Päivä alkoi aamupalan ja lahjojen viemisellä isille sänkyyn. Asia jonka voisi yrittää tehdä useamminkin kuin kerran vuodessa. Onhan hän paras hommassaan! 

Tänä isänpäivänä jouduttiin skippaamaan pappojen ja isopappojen luona käynti koska aamu oli hyvin ohjelmatäyteinen ja minun oli mentävä kahteen töihin joten päätettiin olla kotona se aika. Onneksi papat kävivät kylässä itse myöhemmin! Ja oman isän luona kävin jo edellisenä päivänä. <3

Halusin tehdä jotain erilaista, jotain mikä jäisi juuri tästä isänpäivästä mieleen ja päätettiin leikkiä hieman sormiväreillä. Ja lopputulos, yksinkertainen mutta sitäkin tärkeämpi.<3

 Valtterikin tykkäsi kovasti! <3

En ole kokki mutta minusta kotiruoka onkin maailman parasta. Eikä tämä poikkea meidän ruokailusta muulla tavalla kuin servetin käyttöön otolla! Mutta jotain erilaista! :)

Jälkiruuaksi oli tarjolla kakkua! 

 <3

19.1.2012

Päivä joka tulee olemaan elämäni parhaimpia päiviä aina. Päivä jona poikani syntyi. 

18.1.2012 Klo: 21.50 Menimme iltapalan jälkeen mieheni kanssa kokeilemaan josko uni tulisi. Katsoimme telkkaria kunnes klo: 22.00 Kova kipu pakotti minut nousemaan sängystä ja sai minut itkemään, nytkö se syntyy. Supistuksia alkoi tulla viiden minuutin välein. Soitin sairaalaan jonne kotoani on matkaa 100 kilometriä ja kerroin tuntemuksistani. Hoitaja puhelimessa kehotti minua menemään lämpöiseen suihkuun jotta voisin levähtää supistusten välissä, sairaalaan sitten vasta kun tahdon kipulääkettä. Tätä se jaksoi toitottaa "olethan ensisynnyttäjä, synnytyksesi kestää ainakin 20 tuntia joten ei mitään kiirettä". 

Menin suihkuun ja kyllä, lämmin vesi rentoutti supistusten välissä mutta kipu ei antanut rauhaa vaan edelleen supistukset tulivat hyvin tiuhaan. (en edes tiedä kuinka tiuhaan) Sanoin miehelleni, etten jaksa enää ilman lääkettä, haluan sairaalaan. Kivut olivat niin kipetä joten huusin vain, että soita nyt se ambulanssi johon mieheni tokaisi "no ootko sä nyt ihan varma, että lähetään?" KYLLÄ OLEN! 

Ambulanssi tuli pihaan ehkä puoli 11 maissa. Hyppäsimme kyytiin. Haimme neuvolantätimme mukaan ja lähdimme kohti sairaalaa.

Autossa ollessani en osaa sanoa kuinka usein supistuksia tuli koska kipu oli miltei jatkuva. Oksetti, oli kuuma ja puristin rystyset punaisena hoitajien kättä. Yritin kysellä missä olemme menossa mutta kukaan ei kertonut minulle mitään. (hyvä niin, keli oli mitä surkein joten matka ei edennyt sen nopeammin kuin omalla autolla) Jossain välissä matkaa lapsiveteni meni, hoitaja kokeili paikkoja ja kertoi tuntevansa vauvan pään. Sitten se alkoi! Jumalaton ponnistuksen tarve. Hoitaja antoi ponnistella vähän mikä helpottikin oloani vietävästi. Pääsimme sairaalaan, minut vietiin ensiapuun, nousin toiselle sängylle ja heti melkein sain luvan ponnistaa. Ponnistusvaihe kesti 6 minuuttia. 

19.1.2012 Klo: 00.01 sain syliini terveen ja maailman ihanimman pojan!

Synnytykseni kesto oli siis 2 tuntia. Hyvä juttuko? No toisaalta kyllä, pääsin itse operaatiosta yllättävän helpolla mutta toipuminen henkisesti kesti kauemmin. Olin kuin zombi. Yritin järjestää ristiäisiä ja selitin seurakunnan naisellekin ihan omia. Kysyinkin neuvolantädiltä kun hän kävi kotona pojan ollessa viikon ikäinen, miksi olen tälläinen? Vastaus oli vain "syöksysynnytykset vievät voimia enemmän, kaikki tapahtuu niin äkkiä, ettei keho ja mieli pysy mukana". 

Mutta tässä sitä ollaan, nyt pojalla on ikää 1 vuosi ja 9 kuukautta! <3

Rakkaus

Parisuhteeni sai alkunsa viisi vuotta sitten. Olimme tunteneet muutaman vuoden ajan mutta vain pintapuolisesti. Se kaikki vaan tapahtui niin yllättäen. Kaikki lähti yhdestä illasta. Aloimme tapailla toisiamme yhä useammin ja ei aikaakaan kun olin jo umpirakastunut.

Aika useasti tulee miettineeksi mitä on tehnyt, että on ansainnut noin ihanan miehen itselleen ja isän lapselleen. Eihän elämä ole eikä pidäkään olla aina helppoa mutta kun on rinnalla tuollainen mies kaikesta pääsee yli, yhdessä.

Blogi

Minä, kirjoittamassa blogia? Kyllä, nyt sen aloitin. Ajatus tämän kirjoittamisesta tuli seuratessani ystäväni blogia johon rakastuin ihan täysin. En ole mikään hyvä kirjoittamaan mutta väliäkös tuolla jos itse tykkää. Aloin miettimään josko minäkin voisin alkaa kirjoittamaan tästä, minun elämästä. On kiva ajatella, että vuosien päästä voin lukea täältä mitä olen tehnyt ja miten kaikki on mennyt. Ei niitä asioita päässä kaikkea voi pitää. Ja toisaalta tykkään purkaa sydäntäni. Täällähän sen voin tehdä. Kirjoittaa kaikesta mitä mieleen tulee.