torstai 1. tammikuuta 2015

2 Raskauden kulku

Ajattelin kirjoittaa siitä kuinka raskauteni tähän saakka on sujunut. Näitä kun varmasti on mukava myöhemmin lukea, koska niin kuin tiedämme nämä asiat unohtuvat pian. :)



Rv 23

Raskauteni kaikinpuolin on sujunut hyvin. Edellisessä raskaudessa olin koulunpenkillä ja nyt tästä töissä joten väsymys alussa oli aivan kamalaa. Oikeastaan raskaus on hyvin pitkälti samanlainen kuin ensimmäisestäkin lapsesta kolmea asiaa lukuunottamatta; närästys, joka on vaivannut viikoilta 15 lähtien, selkäkivut jotka pakottavat aamulla nousemaan sängystä ylös helpottuakseen ja raudanpuute johon alettiin nyt syömään lääkettä. 

Liikuntaa olen pyrkinyt harrastamaan viikottain tietysti omaa kehoa kuunnellen. Ensimmäisessä raskaudessani kävin ryhmäliikuntatunneilla mutta kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa lopetin sen. Sen jälkeen liikuntamääräni on kasvanut huimasti ja mukaan on tullut salitreenit. Nyt olenkin keskittynyt enemmän saliin, koska siellä pystyy tekemään kaikkea mihin tuntee oman kehonsa kykenevän. Ryhmäliikuntatunneilla taas koen tekemäni sooloiluksi kun kaikki liikkeet eivät sovi ja sitten täytyy miettiä siinä hetkessä itselle hyvät liikkeet. Jokatapauksessa pyrin liikkumaan loppuun saakka tehden sitä mikä itsestä hyvälle tuntuu. Kuulun kuitenkin siihen kategoriaan jotka uskovat liikunnan tukevan raskautta ja sen kulkua hyvään suuntaan. Toisekseen liikunta itse jo pelkästään pääkopalleni tekee huisin hyvää enkä voisi kuvitellakaan luopuvani siitä jos ei ole pakko.:)

Raskausviikkoja tänään 24+5. <3

 


 

lauantai 27. joulukuuta 2014

Mitä meille kuuluu?

Pitkästä aikaa on hetki jolloin malttaa istahtaa alas ja kirjoittaa. Mies ja lapsi nukkuu, itse odotan ystävän soittoa joka hakee minut salille. Mutta sitä ennen itse asiaan. ;)

Yhtenä päivänä elokuussa juttelin aamulla äitini kanssa puhelimessa. Puhuimme muistaakseni turvotuksesta josta olin kärsinyt jo jonkin tovin. Äitini totesi ennen puhelun päätyttyä, että hänellä on sellainen olo, että minä olisin raskaana. Tietysti raskaus oli toivottu ja odotettukin mutta olin varma, ettei näin ole käynyt. Jostain kumman syystä puhelun päätyttyä ajattelin kuitenkin tehdä testin koska kaapissa oli niitä muutamia valmiina. Kuukautiset eivät olleet kuin kaksi päivää myöhässä ja olivat epäsäännölliset olleet jo pitkään joten mahdollinen raskaus ei käynyt mielessänikään, kuitenkin tein testin ja se oli POSITIIVINEN!

Nämä kaksi viivaa tikussa saivat tämän naisen pyörimään ympyrää talossa kyyneleitä vuodattaessa. Otin puhelimen käteen ja soitin parhaalle ystävälleni ja miehelleni. Ja sitä onnen määrää! Vaikka raskautta oltiin toivottu vuosi, silti se tuli samallalailla puskista niin kuin ensimmäinenkin raskauteni. Olin niin ONNELLINEN!

Tälläistä meillä kuuluu tällä hetkellä. Raskausviikkoja on tänään 24 ja lomaan jäljellä 4 viikkoa. Nyt valmistauduttava salille hikoilemaan! Palaan asiaan pian. :)




 


perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kesä(kö)

Oli puhetta, että seuraava blogitekstini olisi treeneistä mutta päätinkin vaihtaa aiheen siihen mitä ollaan eniten nyt tehty. Tämä kesä on ollut aikasmoinen. Vettä sataa miltei päivittäin ja ulos ei nenäänsä ilman kunnon vaatetusta edes ole mahdollista pistää. Uuden kodin pihahommia olemme sateesta huolimatta yrittäneet kaiken aikaa tehdä. Joitakin puskia on tästä pihasta pois otettu. Omistaja kun tykkää yhtä yksinkertaisesta, kuin itsekin on. ;) 




Ainut asia mikä sateen vuoksi viivästyi ja on edelleen kesken on terassien käsittely. Uhmasimme kuitenkin säätä ja katetun terassin öljysimme viime viikonloppuna. Pieni mies oli tietysti näissä hommissa mukana ja hän sai maalata äidiltä keskenjääneet puutarhakalusteet. :) Mietimme pitkään, että mikä väri meidän terassin lattiaan sopisi ja koska minä en henkilökohtaisesti siitä perinteisestä ruskeasta väristä pidä päätimme öljytä sen harmaaksi. Lopputulos miellyttää silmää hyvinkin paljon.

Tuossa sitä eilenkin istuimme, kuuntelimme ukkosta ja sateenropinaa. 


Vielä olisi kesken etupihan terassi, jonka käsittely ei tule onnistumaan ennen kuin sateet ovat pari päivää poissa. Säätiedotusta kovasti seuranneena ensi viikolla tai jo nyt viikonloppuna tämä operaatio saattaisikin onnistua. 

Reilun viikon päästä alkaisi tämän perheen vanhemmilla kauan odotettu loma. Heti loman alkuun varasimme juuri äsken ystäväni kanssa mökin ähtäristä. Sitä kovasti odotellessa ja toivotaan, että kelit suosivat meitä silloin.:)

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kaksin

 


Toinen viikko, kaksin pojan kanssa starttasi tänään!  Meidän isi on nyt jonkun aikaa reissuhommissa ja me saadaan kokeilla millaista arki kaksin onkaan. Viime viikko meni äkkiä ohi koska tekemistä oli milloin mitäkin. Lukuunottamatta ihania säitä, jotka hellivät meitä miltei koko viikon! 


Valtterille isistä erossa oleminen tuotti eniten tuskaa iltaisin ennen nukkumaan menoa. Mutta muuten poika otti asian hyvin. Jopa tuntui, että uhma hävisi viikoksi johonkin. ;) Toivottavasti tämä viikko menisi yhtä hyvin! :)


Pakko sanoa kun on tottunut siihen, että on toinen koko ajan hirmuisesti apuna niin jotkut asiat saattavat tuntua hieman vaikealle kun niitä toisia käsiä ei olekaan. Joku varmasti haluaisi näiden minun sanojen jälkeen heittää minua kaulimella mutta ihan oikeasti se tuntuu itsestä juuri sille ja siksi nostankin hattua kaikille, jotka ovat yksin lastensa kanssa. :) 

Mutta nyt tahdon nauttia näistä hetkistä pojan kanssa! Palaan pian, luvassa treenikuulumisia! :)

 



sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Mitä kuuluu treenirintamalle?

Ystäväni houkutteli minua lähtemään mukaan oman salin penkkikisoihin.
Ja sitä houkuttelua kuului myös oman salin miehiltä. Ensimmäinen vastauksenihan oli tunnetusti " en varmasti lähde nolaamaan itseäni sinne", emmehän koskaan ole penkkiä treenikaverini kanssa sen kummemmin harjoitelleet. Ystäväni innostui ajatuksesta koko ajan enemmän ja loppujen lopuksi se menikin niin, että hän oli jo päättänyt meidän menevän sinne! :)





No sielläpä sitä sitten eilen oltiin, "nolaamassa itsemme". Teimme toistoja, joka määräytyi oman painon mukaisesti. Minulle puntari näytti 58,2 ja penkkiin laitettiin sen mukaisesti 40 kg. Tulos oli 6x40kg.... No joo huono tälläiselle joka haluaa kaiken heti nyt. Mutta jälkeenpäin ajateltuna olen aikas kiitollinen sinnikkäälle ystävälle, joka pakotti minut lähtemään. Ei tämä mitään noloa ollut, saimme kokemusta ja tästä ei ole suunta kuin ylöspäin! Syksyllä on tulossa uudet kisat ja voitte olla varmoja, että nämä kaksi näkyy siellä! 



Treeni kulkee muuten mukavasti. Otettiin ystävän kanssa nettitreenistä vuoden saliohjelma, ohjelma vaihtuu kuukauden välein. Ei tätä ainakaan lakkaa rakastamasta, se on jo niin veressä! 

Pitäkäähän ihtestänne huolta! <3




Kuvaaja Annika Liinanki.

 

Äitienpäivä numero 3



Ihanaa äitienpäivää!

Unelma....

....Joka toteutui muutamia viikkoja sitten, ostettiin oma talo. <3

Olemme pitkään katsastelleet omakotitaloja mutta sitä oikeaa ei vain meinannut löytyä. Kun asuntojen katselu alkoi hiipua mieheni huomasi netissä ilmoituksen pienestä omakotitalosta lähistöllä. Kuvia ilmoituksessa ei ollut ainoastaan hinta ja koko. "Noin halpa, noin pieni, se on varmasti pommi" olivat minun ajatukseni. Onneksi mies ei antanut periksi vaan passitti minut oitis hänen kanssaan katsomaan taloa. 


 Kun astuimme sisään taisi ensimmäinen sanani olla "IHANA". Koko asunto remontoitu lattiasta kattoon ja juuri niin neutraaleilla väreillä mistä itsekin tykkään. Kaikki oli selvää alusta pitäen, rakastuin. Piinaava kuukausi oli edessä ja hermot niin riekaleina, että siitä sai kärsiä niin perheeni kuin ystävänikin. Kiitos heille, että jaksoivat. <3 

Talossa ei ole kuin 77 neliötä mutta jokainen neliö on käytetty hyvin. Pihaa on vajaa tuhat neliötä, joka on tälläiselle "kasvien murhaajalle" ihan hyvä juttu. Piirrustukset laajennusta varten ovat valmiina eli jossain vaiheessa edessä olisi laajennus operaatio. Talo on juuri passeli meille. 

Nyt tässä ollaan asuttu muutama viikko ja en voi muuta sanoa kuin,
Koti on maailman paras paikka.<3