Treeniä joulun aikana

On pakko myöntää, että nyt joulun aikana treenaaminen on ollut suoraan sanottuna säälittävää. Olen huono kotona tekemään mitään koska itse treenin lisäksi nautin myös siitä, että pääsen pois kotoa. Mutta nyt joulun alla kaiken tämän kiireen takia olen tehnyt kotona sen mitä pystyy. Luojalle kiitos tänään lähden funkkikseen vaikka tarkoitus olikin mennä salille mutta sinne pääsen sitten huomenna! :)

Eilisestä treenistä sain kädet niin kipeäksi, että tiedä miten tänään ne ryhmässä toimii. Tämä leuanvetotanko on ollut yksi parhaimmista ostoistani kotiin. Sillä kun pystyy tekemään kaikkea muutakin nostamalla sen alas tuolta ylhäältä. 

Kun tammikuu koittaa otetaan taas kunnolla itseä niskasta kiinni ja mennään kohti tavoitteita! 

Joulu

tuli oltua töissä, mutta onneksi aikaa jäi myös kotiin. Koska perheemme on aikas suuri ja asuntomme pieni jaoimme kyläilypäivät eripäiville. (toivottavasti ensi jouluna olisi iso talo ja mahdollisuus olla yhdessä) Aatonaattona yövuorosta selvittyäni kävimme mummuni ja pappani luona jonne enoni oli tullut Turusta. Aattona olin aamuvuorossa töissä. Onneksi ihana työporukkani ymmärsi, että minulla on pieni lapsi ja päästivät lähtemään aikaisemmin kotiin. Tulin kotiin, pöytä oli katettu ja aloimme pikimmiten syömään jouluruoan ennen kuin vanhempani, anoppini ja pukki tulisi kylään. 


No sitten tämä valkopartainen herra asteli pihamaalla ja Valtteri sen nähdessään tarrautui minuun kiinni kuin takiainen. Hän tärisi ja tutisi kun menimme olohuoneeseen sohvalle pukkia odottamaan. Kun pukki viimein tuli sisälle ja tervehti Valtteria, hän nosti pikku kätensä pystyyn ja sanoi hiljaisella äänellä "päi" (päivää). Ukko kysyi, "Onkos täällä kilttejä lapsia?" Johon Valtteri edelleen hiljaisella äänellä vastasi "niin". 

 Kunnes poikani tajusi, että mies on ihan mukava ei lahjojen hakeminen pukin kädestä ollut paha juttu ollenkaan! Varsinkin kun niitä tuli koko ajan lisää!

Oli aika sanoa hyvästit pukille mutta me tehtiin se varmimman kaavan mukaan! Niin kaukaa kuin mahdollista! :)

Joulun idea mielestäni näin "aikuisena" on yhdessäolo. Koska perhe on tärkein! <3

Lähihoitaja

Yleensähän lähihoitajan koulutus kestää kolme vuotta, mutta minä menin vähän pidemmän kaavan kautta. 5-vuotta takana mutta vihdoin ja viimein paperit sain. Peruskoulun jälkeinen koulunkäyntini ei ollut siitä kehuttavimmasta päästä... Hirmuisesti poissaoloja ja keskittyminen tunnilla oli minimaalista. Siihen mukaan lukien kaksi koulun vaihdosta. Jossain vaiheessa tuntui siltä, että en koskaan tule saamaan ammattia itselleni mutta ihme sissi olin kun sitkutin vain menemään ja tässä sitä ollaan. Suurin herätys joka sai minut ottamaan itseäni niskasta kiinni oli tieto pienestä ihmisestä vatsassani. Tajusin, että sen eteen täytyy tehdä työtä jotta pystyy myös taloudellisesti huolehtimaan perheestään. Mutta eikös eräs sanonta kuulu näin "parempi myöhään, kuin ei milloinkaan."

Tänään se sitten alkaisi, pitkä työrupeama ennen eläkettä! :) Ehkä parempi, ettei mieti sitä vielä. 

Saan olla onnellinen. On työpaikka, ihana perhe ja ihania ystäviä! <3

Kuulumisia

Nyt ollaan oltu tämä viikko pienen miehen kanssa lomalla. Päiviin on mahtunut ulkoilua, ystäviä, reeniä ja joulusiivouksia! 

Työharjoittelu meni kiitettävällä läpi ja se meinaa sitä, että 20 päivä saan lähihoitajan paperit käteen! Jee! Viime perjantaina juhlistimme ystäviemme kanssa sitä jo ennakkoon. Valtteri meni ensimmäistä kertaa elämässään yökylään (ja se sujui erinomaisesti). Illassa ei ollut mitään valittamista kaikki meni nappiin! :) 20 päivä sitten juhlitaan virallisesti kakkukahvien merkeissä. 

Iso kiitos vielä kanssajuhlijoille! <3

Treeniä

Olen nyt kolme vuotta harrastanut säännöllisesti ryhmäliikuntaa(myös raskaana ollessa). Muunmuassa bodypumppia, zumbaa, crossfit -tyylistä treeniä ja kiertoharjoittelua.  Asumme pienellä paikkakunnalla joten meidän kuntokeskus ei kauaa kannattanut ja se loppui. Siitä seurasi ryhmäliikuntatuntien vähennys.  Nyt käyn viikossa kahvakuulailemassa, funkkiksessa (joka on oman kehon vastuksella tehtävä kiertoharjoittelu) ja kolme kertaa salilla. 

 Tavoitteena minulla on saada enemmän lihasmassaa. Ja siksi parempikin, että salitreeni on tullut viikko ohjelmaani.:)

Tässä kevennykseksi kuva minusta ennen reenaamista ja sen jälkeen!

Kaverit ainakin jaksavat muistuttaa minua "entisestä Ninasta"! :)

 

 

Kiirettä

Hiljaista on ollut minun blogin alkutaipaleella. Syy siihen on ihan lopussa oleva työharjoittelu ja koulu. Iltani ovat kuluneet niin nopeasti töistä tullessani kotiin, etten ole edes harkinnut kirjoittavani mutta nyt aikaa alkaa taas olemaan. :) Ja mikä parasta aikaa jää myös enemmän perheelle, ystäville ja reeneille!

 Tämä aamu pyhitettiin ulkona olemiseen. Niiiin ihana keli, että uusintakierros on varmasti otettava vielä tänään. Isi teki Valtterille liukumäen ja minä painoin lumitöitä. 

Mutta pitihän sitä vähän leikkiäkin, talven ensimmäinen lumienkeli tehty!

 

Isänpäivä

 Päivä alkoi aamupalan ja lahjojen viemisellä isille sänkyyn. Asia jonka voisi yrittää tehdä useamminkin kuin kerran vuodessa. Onhan hän paras hommassaan! 

Tänä isänpäivänä jouduttiin skippaamaan pappojen ja isopappojen luona käynti koska aamu oli hyvin ohjelmatäyteinen ja minun oli mentävä kahteen töihin joten päätettiin olla kotona se aika. Onneksi papat kävivät kylässä itse myöhemmin! Ja oman isän luona kävin jo edellisenä päivänä. <3

Halusin tehdä jotain erilaista, jotain mikä jäisi juuri tästä isänpäivästä mieleen ja päätettiin leikkiä hieman sormiväreillä. Ja lopputulos, yksinkertainen mutta sitäkin tärkeämpi.<3

 Valtterikin tykkäsi kovasti! <3

En ole kokki mutta minusta kotiruoka onkin maailman parasta. Eikä tämä poikkea meidän ruokailusta muulla tavalla kuin servetin käyttöön otolla! Mutta jotain erilaista! :)

Jälkiruuaksi oli tarjolla kakkua! 

 <3

19.1.2012

Päivä joka tulee olemaan elämäni parhaimpia päiviä aina. Päivä jona poikani syntyi. 

18.1.2012 Klo: 21.50 Menimme iltapalan jälkeen mieheni kanssa kokeilemaan josko uni tulisi. Katsoimme telkkaria kunnes klo: 22.00 Kova kipu pakotti minut nousemaan sängystä ja sai minut itkemään, nytkö se syntyy. Supistuksia alkoi tulla viiden minuutin välein. Soitin sairaalaan jonne kotoani on matkaa 100 kilometriä ja kerroin tuntemuksistani. Hoitaja puhelimessa kehotti minua menemään lämpöiseen suihkuun jotta voisin levähtää supistusten välissä, sairaalaan sitten vasta kun tahdon kipulääkettä. Tätä se jaksoi toitottaa "olethan ensisynnyttäjä, synnytyksesi kestää ainakin 20 tuntia joten ei mitään kiirettä". 

Menin suihkuun ja kyllä, lämmin vesi rentoutti supistusten välissä mutta kipu ei antanut rauhaa vaan edelleen supistukset tulivat hyvin tiuhaan. (en edes tiedä kuinka tiuhaan) Sanoin miehelleni, etten jaksa enää ilman lääkettä, haluan sairaalaan. Kivut olivat niin kipetä joten huusin vain, että soita nyt se ambulanssi johon mieheni tokaisi "no ootko sä nyt ihan varma, että lähetään?" KYLLÄ OLEN! 

Ambulanssi tuli pihaan ehkä puoli 11 maissa. Hyppäsimme kyytiin. Haimme neuvolantätimme mukaan ja lähdimme kohti sairaalaa.

Autossa ollessani en osaa sanoa kuinka usein supistuksia tuli koska kipu oli miltei jatkuva. Oksetti, oli kuuma ja puristin rystyset punaisena hoitajien kättä. Yritin kysellä missä olemme menossa mutta kukaan ei kertonut minulle mitään. (hyvä niin, keli oli mitä surkein joten matka ei edennyt sen nopeammin kuin omalla autolla) Jossain välissä matkaa lapsiveteni meni, hoitaja kokeili paikkoja ja kertoi tuntevansa vauvan pään. Sitten se alkoi! Jumalaton ponnistuksen tarve. Hoitaja antoi ponnistella vähän mikä helpottikin oloani vietävästi. Pääsimme sairaalaan, minut vietiin ensiapuun, nousin toiselle sängylle ja heti melkein sain luvan ponnistaa. Ponnistusvaihe kesti 6 minuuttia. 

19.1.2012 Klo: 00.01 sain syliini terveen ja maailman ihanimman pojan!

Synnytykseni kesto oli siis 2 tuntia. Hyvä juttuko? No toisaalta kyllä, pääsin itse operaatiosta yllättävän helpolla mutta toipuminen henkisesti kesti kauemmin. Olin kuin zombi. Yritin järjestää ristiäisiä ja selitin seurakunnan naisellekin ihan omia. Kysyinkin neuvolantädiltä kun hän kävi kotona pojan ollessa viikon ikäinen, miksi olen tälläinen? Vastaus oli vain "syöksysynnytykset vievät voimia enemmän, kaikki tapahtuu niin äkkiä, ettei keho ja mieli pysy mukana". 

Mutta tässä sitä ollaan, nyt pojalla on ikää 1 vuosi ja 9 kuukautta! <3

Rakkaus

Parisuhteeni sai alkunsa viisi vuotta sitten. Olimme tunteneet muutaman vuoden ajan mutta vain pintapuolisesti. Se kaikki vaan tapahtui niin yllättäen. Kaikki lähti yhdestä illasta. Aloimme tapailla toisiamme yhä useammin ja ei aikaakaan kun olin jo umpirakastunut.

Aika useasti tulee miettineeksi mitä on tehnyt, että on ansainnut noin ihanan miehen itselleen ja isän lapselleen. Eihän elämä ole eikä pidäkään olla aina helppoa mutta kun on rinnalla tuollainen mies kaikesta pääsee yli, yhdessä.

Blogi

Minä, kirjoittamassa blogia? Kyllä, nyt sen aloitin. Ajatus tämän kirjoittamisesta tuli seuratessani ystäväni blogia johon rakastuin ihan täysin. En ole mikään hyvä kirjoittamaan mutta väliäkös tuolla jos itse tykkää. Aloin miettimään josko minäkin voisin alkaa kirjoittamaan tästä, minun elämästä. On kiva ajatella, että vuosien päästä voin lukea täältä mitä olen tehnyt ja miten kaikki on mennyt. Ei niitä asioita päässä kaikkea voi pitää. Ja toisaalta tykkään purkaa sydäntäni. Täällähän sen voin tehdä. Kirjoittaa kaikesta mitä mieleen tulee.